Olen Päivi Laakso-Katajamäki - avoin ja idearikas yrittäjänainen Oulusta. Perheeseeni kuuluu aviomies, kaksi aikuista tytärtä ja kaksi suloista lastenlasta.

Minulla on pitkä kokemus töistä kehittämisen, kouluttamisen ja markkinoinnin parissa. Korona-aika ei ole työkuvioitani isosti muuttanut, sillä yritykseni on ollut kotimme yhteydessä jo kauan. Nautin, kun voin tehdä töitä kotoa käsin, vaikuttaa työaikaani ja ottaa lomaakin varsin joustavasti.

Rakastan ihmisten kohtaamisia sekä tapahtumien järjestämistä. Perustamani facebook-ryhmä Pohjoista hehkua on tuonut kovasti iloa ja ihanan vuorovaikutuskanavan isolle joukolle ihmisiä.

Kiitos omasta energisyydestäni kuuluu Foreverin laadukkaille Aloe vera -tuotteille, joihin tutustuin syksyllä 2012 tilanteessa, jossa olin todella väsynyt ja stressaantunut työpaineiden ja kiireen vuoksi. Ihastuin ja vakuutuin niin paljon, että halusin Forever-liiketoiminnan mukaan yritystoimintaani.  Ura kauneuden ja hyvinvoinnin parissa on osoittautunut unelmatyöksi!

Tästä linkistä pääset lukemaan suosikkituotteistani.

Olen onnellinen, kun voin hyödyntää työssäni kaikkea aikaisemmin oppimaani. Olen mainosmiehen tytär ja kasvanut yrittäjäperheessä. Itsenäinen ja ahkera ote työhön kumpuaa jo lapsuudesta.

Värit, valokuvaus ja visuaalisuus ovat sydäntäni lähellä. Ne kulkevat myös työssäni mukana. Asiakastapahtumien ja isojen messujen somistaminen ja suunnittelu on ihanaa! Upeaa on osallistua kansainvälisiin koulutuksiin ja teemallisiin juhliinkin.

Vuosien työkokemus tietotekniikka-alan koulutuskeskuksesta on ollut hyödyksi niin digiloikissa kuin isojen koulutustapahtumien järjestämisessäkin. Suomen foreveriläiset tuntevatkin minut Oulun Aloe-päivien järjestäjänä ja tuotekorttien äitinä.

Työssäni olen saanut olla puhujana isoissa tapahtumissa ja esiintyä mm. Finlandia-talon lavalla. Paljon hienoja hetkiä.